Salaman käyttö kesäauringossa? Näin onnistut!

Kesäisin tekee mieli kuvata ulkona ja kesä tarjoaakin paljon mahdollisuuksia, mutta samalla myös haasteita. Kirkas aurinko ja sen luomat kovat kontrastit tuovat ongelmia kokeneellekin kuvaajalle. Moni kuvaaja jättääkin salaman käyttämättä ulkokuvaustilanteissa, vaikka itseasiassa se voisikin tuoda kuvaan haluttua lookkia ja helpottaa kuvausta kirkkaana päivänä. Jos salamakuvaus ulkona kiinnostaa, niin tässä meidän vinkit tekemiseen. 

Miksi salamaa kannattaa käyttää ulkona kesällä?

Aurinkoinen kesäpäivä voi tuntua riittävältä valonlähteeltä, mutta tosi usein valo liian kova ja epätasainen. Suora ja korkealta tuleva auringonvalo ei juuri korosta mallin piirteitä ja varjot ovat teräviä ja tummia. Hätätilanteessa auringon voi yrittää sijoittaa vaikka mallin taakse, jolloin kasvoille ei synny niin kovaa kontrastia, mutta ja kameroiden dynamiikka ei aina siihen, että saisit kaivettua mallin esiin tukkoutuneista varjoista tai palautettua puhki palanutta kirkasta taivasta luonnollisen siniseksi. Ulkokuvaustilanteessa salama toimiikin usein tasapainottavana valona, jolla voit pehmentää varjoja ja korostaa kohdetta taustasta, pitäen sen myös kauniisti valottuneena. 

Salaman käyttö ulkona auttaa:

  • Vähentämään kasvojen varjoja

  • Tasapainottamaan valon ja varjon kontrasteja

  • Nostamaan kohteen esiin taustasta

  • Hallitsemaan taustavaloa esimerkiksi vastavalokuvissa

Profoton näppärä A2 salama käytössä ulkona, pienikin salama voi oikeissa olosuhteissa tuoda kuvaasi juuri sen tarvittava pienen lisän. 

Kuinka valita oikea salama ulkokuvaukseen?

Yleisesti ulkokäyttöön sopii parhaiten tehokas akkukäyttöinen studiosalama. Suosittuja vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Profoton B10X ja Elinchrom Three sarjat. Tärkeintä on, että salama on riittävän voimakas peittoamaan auringonvaloa ja että siinä on HSS- eli High-Speed Sync -ominaisuus.

High Speed Sync:

  • Mahdollistaa lyhyet suljinajat (esim. 1/1000 tai nopeammat). Normaalilla sulkimella varustetun kameran salama sync aika on usein maksimissaan 1/250s, joka ei välttämättä riitä edes pienimmällä aukolla ja matalimmalla iso arvolla taittamaan riittävästi kirkasta kesäpäivän aurinkoa. 

  • Jos salamassasi ei ole HSS ominaisuutta tai et voi sitä muusta syystä käyttää, voit rajoittaa kennolle menevän valon määrää ND-suotimella, joka kiinnitetään objektiiviin. Suodin vähentää kennolle menevää valoa ja näin voit käyttää suljinaikaa, joka toimii salamasi kanssa yhteen, mutta myös käyttää suurempia aukkoja, riippuen nd-suotimen tehosta. Nd-suotimen olisi hyvä vähentää valoa useamman stopin verran, ainakin kesäauringossa kuvatessa. Esimerkiksi PolarPron ND16 suotimella vähennät kennolle menevää valoa neljän stopin verran, joka tuo heti joustoa aukon valintaa. 

Millaiset asetukset salaman kanssa kesällä?

Kirkkaassa päivänvalossa kuvatessa voisi ajatella, että tavoitteena on valaista ensin ympäristö vallitsevan valon avulla ja kohde salamalla. Mittaa ensin kamerasi asetuksien avulla ympäristö. Kohteesi voi tässä tilanteessa jäädä alivaloittuneeksi, mutta älä huoli siitä, sitä varten sinulla on salama. 

  • ISO: tilanteen ja tavoiteen mukaan, nostamalla isoarvoa saat enemmän irti salamastasi, mutta myös vallitsevasta valosta. Korkeampi isoarvo tuo enemmän rakeisuutta kuvaa, vaikkakin nykykameroissa tämä ei enää ole ongelma. Yleensä kuitenkin tähdätään mahdollisimman pieneen isoarvoon, joten aseta kamerasi matalin isoarvo, joka on yleensä 100-200. 

  • Aukko: Riippuen halutusta taustan syvyysterävyydestä ja vallitsevan valon määrästä. Mitä lyhyemmän syväterävyyden haluat, sitä suurempi aukko sinulla on käytössä. Huomioi kuitenkin, että mitä suurempi aukko, sen enemmän päästät valoa kennolle. Hyvä aloituspiste voisi olla esim f/5.6. 

  • Suljinaika: Jos salamasi tukee HSS-tilaa, suljinaika saa ylittää kameran salamasync ajan, jolloin voit nostaa suljinaikaa reilusti. Määrittele suljinaika niin, että saat tarkkoja tärähtämättömiä kuvia (luovat ratkaisut ovat oma tarinansa) ja niin kuvattavan ympäristö valottuu mielestäsi halutulla tavalla. Olisi hyvä pyrkiä kohtalaisen nopeisiin suljinaikoihin, kuten 1/1000s tai enemmän. 

  • Salama: Aseta teho niin että kohde valaistuu tasaisesti. Teho riippuu etäisyydestä ja tarvittavan valon määrästä. Käytä tarvittaessa valonmuokkaimia, kuten softboxia tai varjoa, pehmentämään salaman valoa ja vähentämään kovia varjoja. Myös salaman ja kohteen välimatka määrittelee vaadittua tehoa. Tarvittavan valontehon voit mitata valotusmittarilla, mutta uudet järjestelmäkamerat ja niiden takanäytöt ovat jo niin hyviä, että voit laittaa salaman asetukset esim. puolelle teholla, ottaa testikuvan ja säätää tarvittaessa. Filmille kuvatessa valotusmittari on tietysti tarpeellinen.  

Vinkkejä salaman käyttöön ulkona

  1. Kuvaa varjossa ja täytä valolla: Jos mahdollista, vie kohde varjoon ja käytä salamaa päävalona. Näin vältät kirkkaimmat auringonpaisteet. 

  2. Luo auringolla kaunis rimlight: Asettele kohteesi vastavaloon, voit saada luotua kauniin rimlightin kohteeseesi. 

  3. Varmista salaman akkukesto: Ulkokuvaukset voivat viedä paljon virtaa, joten lisäakut ovat hyvä idea. 

Esimerkkejä salaman käytöstä kesällä:

  • Hääkuvaukset ulkona: Tasapainota kovan keskipäivän auringon valoa pehmeällä salamalla.

  • Muotokuvat luonnonvalossa: Tuo kasvoille eloa täyttövalolla ja luo kauniita tasaisesti valottuneita kuvia. 

  • Tuotekuvaukset ulkona: Tuo yksityiskohdat esiin ilman kovaa kontrastia.

Salama ja aurinko voi toimia yhdessä

Salaman käyttö kesällä voi tuntua haastavalta, mutta se ei ole ylitsepääsemättömän vaikeaa. Salama on tehokas tapa hallita valoa ja luoda vaikuttavia kuvia, jotka pysäyttävät katsojasi. Pienellä testailulla pääsee nopeasti kärryille miten salama toimii kirkkaassa valossa ja kun opit hallitsemaan sen suuntaa ja tehoa, voit luoda ammattimaisia kuvia vaikka keskellä kirkkainta päivää. 

Meiltä Studiovarustamolta löydät kaikki tarvittavat salamavalot ja valonmuokkaimet ulkokuvauksiin. Jos kaipaat vinkkejä tai haluat testata laitteita ennen ostopäätöstä, tervetuloa myymäläämme Helsingin Konalaan. Meiltä saat myös kattavasti salamalaitteiston vuokralle, joten voit kokeilla tekniikoita ennen ostopäätöstä.