Kuvaus
LOPPUUNMYYTY
KUKA
Studiovarustamon seuraavan valaisuworkshopin vetäjänä toimii valaisija ja digitech Arttu Kokkonen. Arttu on toiminut useiden valokuvaajien avustajana niin kotimaisissa kuin kansainvälisissäkin tuotannoissa. Still-kuvan lisäksi Arttu on ollut luomassa valaisua lukuisissa mainosvideotuotannoissa ja opettamassa mm. Helsinki Design Schoolin opiskelijoita.
Päivän teemana on hybridituotannot ja valaisun rakentaminen niin, että tuotannossa videokuvan ja still -kuvan lookki pysyy samankaltaisena. Haasteena tässä on mm. aikataulu, sekä tietenkin käytössä oleva kalusto. Workshopin aikana Arttu pyrkii opettamaan sinulle valon käyttäytymisen ymmärtämistä ja sitä, miten valon lainalaisuuksia voidaan valjastaa työkaluiksi kuvauksissa. Oman kokemuksensa ja valaisudemojen avulla, hän kertoo itselleen hyödylliseksi todettuja metodeja ja vinkkejä valaisuun eri tilanteissa. Kurssilta saat mukaasi hyviä neuvoja ja ideoita, joita kokeilla ja kehittää edelleen itsellesi sopiviksi. Päivän aikana toteutetaan kolme erilaista valaisutilannetta tuotekuvauksesta henkilövalaisuun.
– Haluat tietää, mitä asioita ottaa huomioon videovalaisun ja salamavalon yhdistämisessä
*Hybridituotannoilla tarkoitamme kuvaustilanteita, joissa saman kuvauspäivän aikana tehdään videota, sekä still -kuvaa ja niissä pyritään saavuttamaan samankaltainen valaisu ja ilme.
Jokaiselle osallistujalle on varattu goodie bag, joka sisältää tuotteita yhteistyöyrityksiltä.
Osallistujamäärä on rajattu 20 henkeen, joten varaa lippusi pian!
Tapahtuma toteutetaan yhteistyössä Profoton ja Focus Nordicin kanssa.
Paikanpäällä mukana Profoton ja Focus Nordicin edustajat demolaitteiden kanssa, joihin pääset tutustumaan ja testaamaan.
Alla making off -kuva ja valmis kuva, josta näkyy mitä kaikkea tuotekuvauksen valaisu ja rakentaminen saattaa vaatia