ELY-keskuksen kehittämisavustus yrityksen muutostilanteessa

Saimme tiistaina 21.4. tiedon, että hakemuksemme kehittämisavustuksesta on hyväksytty. Julkisuudessa on puhuttu nyt paljon näistä tuista ja niiden perusteista. Siksi haluamme kertoa teille meidän tilanteestamme avoimesti. Olemme kiitollisia, että saimme tuen, n. 55t € Studiovarustamon kehittämiseen ja mahdollisuuden pitää toiminnan melko normaalisti käynnissä palvellaksemme teitä tämän haasteellisen tilanteen yli. Toivomme, että näitä tukia kohdennettaisiin ja jaettaisiin nyt laajasti kaikille alan toimijoille. Niin pienille kuin suuremmillekin. Visuaalinen tuotanto on yksi toimialoista johon kriisi on vaikuttanut suuresti.

Kriisi iski korkealta ja kovaa ammattikuvaajiin ja tuotantotaloihin lähes kaikilla visuaalisen tuotannon sektoreilla. Myös meidän toiminnassamme vaikutus näkyi välittömästi. Niinkuin kaikki alan yritykset, mekin jouduimme sopeuttamaan pikaisella aikataululla toimintaamme. Tämä ikävä kyllä vaikutti myös tiimiimme. Mutta kiitos porukan hienon yhteishengen, saimme pidettyä kaikki mukana. Samalla jouduimme kuitenkin myös miettimään miten kehitämme toimintaamme, pitäen yllä korkean ammattitaidon ja palvelun, josta meidät tunnetaan. Kriisi loi pakon, mutta myös mahdollisuuden uudistua.

Meidän kehitysprojektimme suuntautuu sähköisiin kanaviin ja niiden kehittämiseen. Meille on tärkeää, että kaikissa kanavissa te saatte relevanttia tietoa ja koette saavanne lisäarvoa siitä ammattitaidosta ja rakkaudesta lajiin joka porukallamme on. Pyrimme vahvistamaan sitä läsnäoloa myös etänä sekä kehittämään toimintoja joustavammiksi. Toivomme, että te löydätte myös uusia mahdollisuuksia ja keinoja menestyä haastavasta tilanteesta huolimatta. Me tuemme teitä niissä ponnisteluissa parhaamme mukaan.

Edelleen, sitten kun sen aika on, haluamme tavata ja vaihtaa ajatuksia teidän kanssanne ihan fyysisesti. Nyt on kuitenkin aika kehittää sitä, miten fyysisesti etäällä voimme olla kuitenkin henkisesti läsnä teidän ammatillisissa haasteissanne.

Pysykää terveinä, pitäkää turvavälit ja uskokaa itseenne!

Henri, Susanna ja Marissa