Järjestimme 12.3.2024 yhteistyössä Sonyn ja Profoton kanssa valaisuworkshopin Optipari Studiolla Helsingin vartiokylässä.
Larsin vetämä studiovarustamon workshop tarjosi upean tilaisuuden sukeltaa syvälle mallien ohjauksen ja valaistuksen maailmaan. Innostunut ja oppimishaluinen tunnelma täytti tilan, kun osallistujat kokoontuivat kuulemaan Larsin ammattilaisvinkkejä. Lars jakoi avoimesti omia työskentelytapojaan ja ohjasi osallistujia läpi eri valaisuskenaarioiden, unohtamatta mallien ohjausta.
Jokaisella osallistujalla oli mahdollisuus työskennellä kolmen eri mallin ja kolmen eri lookin kanssa, kartuttaen samalla omaa portfoliotaan. Larsin asiantunteva ohjaus ja tuki varmistivat, että jokainen sai irti kaiken workshopista.
Workshopissa ei pelkästään kuvattu, vaan myös keskusteltiin ja jaettiin kokemuksia. Maistuvien lounas- ja kahvitaukojen aikana osallistujilla oli mahdollisuus rentoutua ja verkostoitua keskenään. Päivän aikana nousi esille mielenkiintoisia kysymyksiä muotokuvauksen eri osa-alueista, joihin Lars vastasi avoimesti ja innostuneesti, omalla persoonallisella tavallaan.
Päivän aikana Larsin opastuksella valaisun ja mallinohjauksen teemoihin, sekä vinkkeihin.
Malleina tapahtumassa toimivat Milla Partanen, Sanni Kujanpää ja Sofia Gil. Meikit upeille malleille loihti Sanna Liljamo.
Profoto ja Sony toi tapahtumaan huikean määrän laitteistoa, johon osallistujat pääsivät tutustumaan.
Valaisussa käytimme mm. Profoton B10XPlus akkusalamoita ja osallistuja pääsivät kokeilemaan myös Profoton kompaktia A2 akkusalamaa.
Sony toi näytille uuden Global Shutterilla varustetun Sony A9iii järjestelmäkameran sekä kattavan valikoiman Sonyn muita upeita tuotteita.
Kuvauksessa käytettiin Capture One ohjelmistoa tehterkaapelin kautta.
Workshopin tavoittaana oli tuoda yhteen valokuvaajia eri aloilta ja luoda näin mahdollisuus verkostoitua ja oppia toisilta. Halusimme tarjota osallistujille puitteet kokeilla alan kärkilaitteistoa ja workshoppiin osallistuneet pääsivät testaamaan alan parhaita järjestelmäkameroita ja valaisulaitteita. Kameroita ja akkusalamoita tärkeämpää oli kuitenkin Larsin kullan arvoinen tieto mallin ohjauksesta, eri valaisuskenaarioista ja syvä tuntemus alasta. Tapahtuma tarjosi ainutlaatuisen kurkistuksen valokuvausten organisointiin, taustalla työskentelevään tiimiin toimintaan ja itse kuvauksen toteuttamiseen.
Saamamme palautteen pohjalta tapahtuma olikin erittäin onnistunut. Studiovarustamolla on palava halu järjestää uusia tapahtumia, joten seuraathan sosiaalisen median kanaviamme ja tilaa uutiskirjeemme, niin saat tiedon seuraavasta tapahtumasta ensimmäisenä!